Unelmista voi toteuttaa! 

Katso video

Yksi Project livin tärkeimmistä asioista, on meidän toteutettamat unelmat. Toteutettu toive voi antaa paljon voimia, toivoa ja auttaa koko perhettä parantumisprosessissa. Me toteutamme sekä isoja että pieniä unelmia.
 
Usko tai älä: voi toivoa mitä tahansa!

Unelmista voi tulla totta! Unelma voi olla esimerkiksi oman idolinsa tapaaminen, matkustaminen, uuden harrastuksen tai ammatin kokeilu – uskomme, että kaiken voi järjestää! Me ajattelemme, että juuri se pieni extra aika ja unelma voivat antaa sekä energiaa että voimia. Joskus vanhemmat voivat olla kovin väsyneitä ja silloin niin pieni asia kuin hotelliyöpyminen, voi olla kullanarvoinen.


 
Kuka voi saada unelmansa toteutettua?

Hoitohenkilökunta ehdottaa meille pitkäaikaissairaan lapsen, sisaruksen, vanhemmat tai koko heidän perheen. Meille voi ehdottaa myös perheen, jossa lapsi on menehtynyt. Rankan hoitojakson tai vaikean leikkauksen jälkeen tämä voi olla tarvittava työntö eteenpäin. Project Liv huomioi kaikki perheet, diagnoosista huolimatta.  Kun lapsi sairastuu, siitä tulee koko perheen sairaus. Siksi haluamme huomioida myös sisaruksia ja vanhempia. Nykyään otamme huomioon myös piristyksen tarpeen perheissä, joissa vanhemmalla on pitkäaikaissairaus.


 
Miten ehdotus tapahtuu?

Hoitohenkilökunta (tai joku muu, jolla on vastaava ammattitaito) ehdottaa meille lapsen tai kokonaisen perheen unelmaa varten, koska he parhaiten tuntevat tarpeet, tietävät vaatimukset ja heillä on yhteys perheisiin. Kun perhe on antanut suostumuksensa siihen, että Project liv saa heidän yhteystiedot, toteutamme unelman yhteistyössä perheen kanssa. Ehdotusta varten tarvitsemme useimmiten nimen, vanhemman puhelinnumeron sekä diagnoosin.
 


LIV Suprise

Omaisilla ja ystävillä on mahdollisuus ehdottaa lapsi, sisarus tai kokonainen perhe miniunelmaa varten tai Liv Suprise – yllätyspakettia varten. Myös tässä tarvitaan perheen suostumus ennen ehdotusta.
 


Unelmatapahtuma

Näiden lisäksi järjestämme vuosittain muutaman isomman unelmatapahtuman useammalle perheelle samanaikaisesti. Näihin unelmatapahtumiin perheet voivat itse ilmoittautua.
 
Vastuuvapaus
Me toteutamme unelmia arvojemme ja periaatteemme mukaisesti. Kun unelma on tuote tai kotieläin, emme vastaa tuotteen käytöstä ja kestävyydestä tai eläimen hoidosta.

Perhe vastaa itse tuotteiden/eläimien mahdollisista vakuutuksista. Kun unelma on elämys tai matka, toteutamme tämän mutta emme ole vastuussa matkavakuutuksesta tai muista mahdollisista vakuutuksista kuten esimerkiksi tapaturmavakuutuksesta. Perhe vastaa itse kaikista vakuutuksista.

 

 

Mikäli tahdot tietää enemmän Liv unelmasta, ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Meistä sanottua

“Ennen kuin hänet ehdotettiin unelmapäivään, oli kaikki vaan mustaa, mutta ehdotuksesta saakka on ollut jotain positiivista, mitä odottaa ja se on merkinnyt todella paljon”

Liv Unelmapäivät

-Vanhempi-

Dreams

Hilmas klatterstallning2
Bild 3
image3
MG 9338 3
Sam3
WhatsApp Image 2022 04 07 at 12.41.24